Rehevissä kuusikoissa kasvavaa kuusenleppärouskua (Lactarius deterrimus) ja mäntymetsissä ja hiekkakankailla kasvavaa männynleppärouskua (Lactarius deliciosus) sekä vyöleppärouskua (Lactarius fennoscandicus) esiintyy yleisesti Etelä-Suomessa, mutta sopivilla kasvupaikoilla näitä sieniä on melko runsaasti myös pohjoisempana. Isäntäpuun lisäksi kuusenleppärouskun erottaa parhaiten männynleppärouskusta maitiaisnesteen väristä. Porkkananpunainen maitiaisneste muuttuu kuusenleppärouskulla aluksi viininpunaiseksi ja lopulta vihreäksi, männynleppärouskulla maitiaisneste muuttuu ensin oranssiksi ja sitten vihreäksi.

Kuusenleppärouskulla on oranssinkeltainen, oranssinruskeavyöhykkeinen, vanhemmiten vihertyvä lakki. Männynleppärouskun oranssinpunaisesta lakista vihreä väri puuttuu. Männynleppärouskun lakinvärisessä, vaaleahärmäisessä jalassa on pohjaväriä tummempia kuoppatäpliä. Kuusenleppärouskun jalka on sileä ja siinä ei näy kuoppatäpliä.

Vyöleppärouskun erottaa kuusen- ja männynleppärouskuista voimakkaan vyöhykkeisestä ja ruskeanvoittoisesta lakista, jossa ei ole juurikaan oranssia eikä vihreää. Vyöleppäroukua esiintyy paikoin istutuskuusikoissa isoina ryhminä.

Kaikki leppärouskut ovat hyviä ruokasieniä eikä niitä tarvitse esikäsitellä kiehauttamalla. Valitettavasti leppärouskut ovat usein toukkaisia. Satokausi on parhaimmillaan elo-syyskuussa.